Kun on koko pitkän ja pimeän talven odottanut kesää ja ehkäpä sitä oman lempibändin keikkaa, voi vihdoinkin hihkaista että odotus on päättynyt! Kesä on saapunut rymisten! Taas saa nauttia kuumista kesäilloista, aurinkoisista terasseista ja hyvällä tuurilla myös livemusiikista sekä juuri siitä oman lempibändin keikasta!

Oman porukan juttu

Keikoista saa enemmän irti kun lähtee liikkeelle isolla hyvällä porukalla. Ison porukan fiiliksen taas saa kattoon hyväntuulinen yhteenkuulumisen tunne, ja mikäpä edesauttaisikaan sitä paremmin kuin samanlaiset bändipaidat koko nauravaiselle poppoolle! Tuntuuko kuitenkin että keikoilla joka toisella vastaantulijalla on samanlainen paita kuin itselläsi eikä olo olekaan enää kovin uniikki? Ei hätää. Katsopa tätä: www.axonprofil.fi/mainosvaatteet

T-paita haluamallasi logolla tai painatuksella

Kun haluat tosissasi erottua joukosta, kannattaa tehdä itse jos suinkin mahdollista, ja nyt se todellakin on mahdollista ja vieläpä helppoa! Seuraa tätä linkkiä ja tutustu mitä kaikkea onkaan mahdollista suunnitella ja painattaa itse. Oli kyseessä sitten lempibändin kiertue, oman yrityksen liikelahjat asiakkaille tai vaikkapa muistaminen omalle henkilökunnalle, löytyy näiltä sivuilta taatusti jokaiseen makuun ja tarpeeseen jotakin.

Luotettavuus

Kun lähdet internetistä tilaamaan, saattaa joskus herätä epäilys kohdesivuston luotettavuudesta. Tällä kertaa siitä ei kuitenkaan kannata murehtia. Kyseessä on vuodesta 2006 toiminut kotimainen yritys, jonka asiantunteva asiakaspalvelu on aina valmiina auttamaan ja löytämään tuotteet juuri sinun tarpeisiisi!